Kalmar – my road to Kona!

Täydellinen rauha aamulla ja uintistarttiin. Tää on jo tuttua puuhaa – en suostu stressaamaan! Du gamla, du frian tauottua veteen! Moni lähti kovaa, meitsi otti iisisti. Otin peesin sieltä mistä parhaiten sain ja annoin mennä rennosti.Vähän tuuli ja liplatti, mutta ei se menoa haitannut. Vähän triathlonuinti nahistelua satama-altaiden ahtaimmissa käännöksissä, vaihdoin vaan peesiä. Äkkiä uinti olikin ohi ja maailman nopeimmalle vaihto-alueelle, oma kello näytti jotain 57min ja sekös miellytti.

Fillarin selkään T1:n paalupaikalta, 15 metriä pyörän talutusta! Aamun vesisade oli kastellut kaikki tiet lätäköiksi ja varovasti mutkiin, Öölannin siltaa 60km/h… jumalaton puhuri piti vauhtia. Tiesin, että toisin päin tulee olemaan kova. Siten kohti Öölannin eteläosaa sivuvastaisessa ja täydellisen flätillä radalla. Tajusin, että tuuli tekee päivästä raskaan. 280W oli tavoite ja samantien sovin itseni kanssa, että jos tänään haluaa juosta niin 265W saa riittää. Radalla saikin välillä myötäistä ja vauhtia piisas, saaren halki takas tuuli painoa vauhdin 20km/h vaikka kuin väänsi. Onneksi tämä oli isojen poikien päivä ja kevyet kundit eivät päässeet samaa vauhtia. Toinen hurjimus oli silta takaisin. Tomerin sanoin, pyöräily historian rankimmat 10km. Viimeisessä alamäessä mantereelle vauhtia oli, mutta myös puuskittaista sivuvastaista ja ei meinannut fillari pysyä alla.

Kalmarin suureen liikenneympyrään ajoin kuin kuoleman hiljaisuudessa, selostaja oli hiljentänyt tuhatpäisen yleisön… joka räjähti huutoon ja kannustukseen kun ajoin sovitun pisteen läpi. Adrenaliini virtasi yleisömeren pauhuessa ja hymyä ei saanut naamalta enää pois. Kyllä svedut osaa kannustaa! Mantereen kierroksella ajelinkin aivan omilla. Pekka ja Tomer ajoi yhdessä kohtaa vastaan ja laskeskelin, kaulat, 4min ja 8min eli kaikkilla homma hallussa! Joku siinä Ironman fillarin viimeisissä kilsoisssa vaan on, että pyörä olis melko halvalla myynnissä…  4:52 aika ja 264W avg. T2:lle ja pakko oli tyhjentää paineet.

Juoksuun aivan pakasta vedetyillä Sompilta ostetuilla Newtoneilla. Juoksu rullasi ja aattelinkin kokoajan, että liian kovaa mennään. Pekka saavutti pikkuhiljaa ja huusi takaa ‘jätkä on oppinut juoksemaan’! Kisakuulumiset 40 sekunnissa ja Pekka meni menojaan. Tossu kuitenkin nousi mullakin. Tokalla kiekalla tuli pari huonoa kilsaa kaupungin kortteleissa kun vähän fiksailin geelejä. 3:lle lähdettäessä omahuollon kohdalla vaimo löi viimeiset eväät käteen ja huusi, että kiristä vähän ja hyvin menee! Sisäinen naurunremakka soi kun aattelin kiristämistä… seuraava kilsa olikin taas napakka… ja sitten totesin, että en mä turhaan oo treenannut ja tykitin niin paljon kuin jaloista irtos. Vauhti oli minulle hyvää. Kaikki ongelmat polvissa ja yms ei tuntunut miltään ja aloin hokea mantraa minkä Lemmettylä oli Pekalle sanonut! Äkkiä pois sieltä radalta! Ohituskaistaa mentiin, kaikki hitaammat oli jo radalla. Sitten ohiteltiin uberbikereita, jotka kosahti viimeiselle kympille. Mielessäni oli myös sanat, että 35km maratonmuuri ei sitten koske Ironmanillä, eikä muuten koskenutkaan! Vauhti pysyi, vaikka viimeiset kilsat ovat ikuisuus. Maalisuoralla tajusi, että tänään tehtiin täydellinen kisa!  Riemu repesi ja otin kaiken irti, high five juontajalle ja kädet pystyssä maaliin ja suoraan Pekan syliin. Olimme Kalmarin kovimmat Rokkitähdet seuraavan 3 minuutin ajan ja huudatettiin yleisöä. Pekka oli 2. ja meikä 7. Pekan unelma Konasta oli vihdoin 10 Ironmanin jälkeen totta. Fiilis oli käsittämätön, perhekin tajusi, että tänään kaikki natsas ja unelma on enää huomisen slottiawardsin ja tähden asentojen päässä! Maraton 3:31 ja kokonaisaika uusi PB 9:27.

Kroppa ja jalat eivät tunteneet mitään Ironmankipua juostessa, ihan kuin olisin juossut jonkun muun jaloilla. Bisselle ja burgerille seurakavereiden ja perheen kanssa ja fiilis oli katossa. Lopuksi vielä katsomaan kisan viimeisen tunnin juhlia maaliin. Pakko vaan sanoa toisenkin kerran, kyllä svedut osaa – tajuton meno vanhojen ysärihittien pauhatessa!

Aamu valkeni Kona homma alkoi jännitämään. Pekan MM-kisapaikkaa, Kona slottia hakemaan ja omaa jännittämään. Karmaisevan pitkäsanaisesti homma eteni ja tuntui, että verenpaine vaan nousi. Vihdoin tuli M40 sarjan viiden slotin vuoro… eka otti slotin, toka ei (huusi että antaa sen broidilleen joka oli 6.), kolmas otti, neljäs otti! Pekalta ja minulta tuli kirosana… Viimeinen oljenkorsi… viides slotti ja hiljaisuus valtasi salin, 3 kertaa ja huudettuun nimeen ei tullut vastausta! Pekka ei enää pystynyt pidättelemään onnea vaan hyppäsi pöydälle ja alkoi täysi huuto Sale pääsi KONAlle!