SUB3 Maraton
Alkuviikosta pientä tunnustelua onko kurkku karheena. Sääkartta alkoi näyttää punaiselta juoksupäivälle. Perjantaina koko päivä jännityspäänsärkyä. Viimeinen yö ennen kisaa umpisurkea…
Kello seitsemän alkoi kuhina Leppävaaran kuntokiharalla. Sub 3 challengen suorittajat (huom ei yrittäjät) ja jänikset fiksailivat tarvittavat huollot pöydille – pulloa ja kylmäkassia riitti. Facen live lähti seuran jäsenille ja 7.30 tasan koko sakki irti. Kevyeeseen juoksuun porukassa ja fiilis odottavainen. Kolmen tunnin urakka oli alkanut. Mindset oli asetettu seuravasti, eka tunti menee helposti hölkäten ja tokalla jo juostaan, kolmannelle panostetaan. Vauhti heti priimaa ja 7 min tavoitekierroksia tuli. Pieni harsopilvi oli parkkeerannut ekalle tunnille auringon eteen ja auttoi kummasti.
Oli kuitenkin pakko päästä puskaan ja sen jouduin jo tekemään sen 4:llä kierroksella. Sain kuitenkin Teron ja Jarnon vetohommiin ja ei lähdetty säntäilemään vaan pidettiin hyvä askel ja pikkuhiljaa tavoitettiin pääjoukkoa. Joonakin hyppäs kyytiin ja tuli vetoavuksi. Kierroksia napsui tasaiseen tahtiin, huolto toimi. Puolimatka tuli kuin varkain ja 1.29 oli tavoitteessa. Itse vaan juoksin. Tero ja kumppanit hoiti vauhdin, laskemisen ja otti pullotkin tarvittaessa. Alex sai myös huikean draivin ja juoksi aina välillä matkassa ja piti positiivista fiilistä yllä. Pullot ja geelit tuli niinkuin pitkin ja tarvittaessa joku juoksi ne jos meinas jäädä matkasta.
32 kilsaa menty ja aurinko porotti jo melkoisesti. Tero ja Joona teki mulle vetoa ja alkoi pikkuhiljaa olla kaikilla usko, että mut raahataan tänään alle 3 tunnin. Ei mitään erityistä jaloissa, ei maratonin tunnetua muuria missään. Jalat hieman tottakai alkoi jäykkenemään, mutta askel tuntui rennolta. Elina juoksi perässä hoiti viilennysvedet (juoksi samalla 1.30 puolimaran siinä sivussa) Seurakavereita oli kerääntynyt kannustamaan ja alkoi olla kunnon urheilujuhlan tuntua. 2 kierrosta maaliin ja jalka edelleen kepeä. Viimeinen kilsa alle nelosta, 500m ennen maalia Teron kanssa fiilistelyt kun homma taas hoidettu. Sitten maalisuoralle Kipchoge tyyliin, kauas kadoitettu unelma sub3 maratonista oli nyt TOTTA.
SKB taas jälleen kerran osoitti vahvuutensa ja yhteisöllisyytensä. Tapahtuma nousi elämään kuin itsestään. Juoksijat ja huoltajat kaikki tiesi mistä on kyse ja maali kaikilla sama. KIITOS
Valmistautuminen
2019 meni ilman varsinaista valmennussuhdetta. Teron kanssa treenattiin lähes päivittäin ja käytiin treenistä keskustelua ja Tero mentoroi hankalimmat setit ja ajatukset. Hyvää sparria uinnissa pyörässä, mutta juoksussa ei ollut treenikaveria. Jonkin verran lenkkeiltiin aamulenkkejä kevyesti. Kausi 2019 meni hyvin ja ennätykset paukkui ja urheilu oli kivaa. Seuraavalle kaudelle kuitenkin sovittiin, että valmennus on järkevää ja aloitetaan ihan kunnolla pohjustaa kautta ja miettimään miten saadaan heikkoudet kondikseen.
Marraskuusta lähtien tein itse ohjelman runkoa Teron ajatuksilla, jotta sain ne sopimaan kalenteriin. Juoksu oli se mistä homma hiersi. Myöskin kaikkien lajien osalta harjoittelu kohdistaminen oikeille alueille oli takunnut. 2019 ennen Barcan kisaa tämä asia selvisi oikein selkeästä elokuun Labra testeissä. silloin olin jo valmis heittämän kirveen kaivoon ja skippaamaan koko kisa testien perusteella, mutta Tero sai kuitenkin luotua positiivisen viban ja korjausliike oli vielä tehtävissä. Loppu hyvin kaikki hyvin.
Juoksuprojekti
Kaikki kisat triathlonissa on osaltani jollain tavalla hallussa aina T2:lle, mutta sitten siirryn puolustusasemiin. Joka vuosi jalat on antanut periksi ja joku loukkaantuminen tärähtää keväällä päälle ja huhti-toukokuusta ollaan minimijuoksuilla. Kesän kisoissa tulee pisimmät lenkit.
Tykkään myös treenata kovaa ja niin, että tuloksia tulee. Mikään ei ole parempi treeni, kuin se jota jännittää jo etukäteen peet housuissa. On se pyörä tai juoksu, väsymykseen asti pitää päästä. Marras-, joulu- ja tammikuussa sain mitä halusinkin. 2 kertaa viikossa matolla rääkättiin maksimeita parilla eri treeni versiolla. Ja tietenkin kun edellisen oli päässyt läpi niin ruuvi kiristettiin taas kireemmäälle ja lisättiin aikaa. Tätä jatkui ja talvikuukaudet ja vaikka hiihtokisoihin oli tarkoitus mennä niin juoksussa oli fokus koko ajan. Kaikki muut treeni (fillari ja hiihdot) tuki matalalla teholla juoksua. 3 viikkoa progressiivista ja 1 viikon palautus oli läpi talven ja toki aina kisojen rytmin mukaan (jotka tietenkin lumen puutteen takia peruttiin).
Voimaharjoittelussa selkä ollut aina rajoitteena ja muutenkin sali pikkasen pakkopullaa aina. Juoksua tukevat liikkeet aika hyvin saatiin kasaan, mutta mun osalta maksimivoitreeni jäi vajaaksi. Selkä ja iskias vaivasi jonkin verran alkutalvesta, mutta sekin asettui pikkuhiljaa ja treenejä ei tarvinnut jättää välistä.
Labratestit tehtiin kuukausittain ja pienellä viiveellä oli nähtävissä hyvää progressiota. Tämä motivoi lisää ja jalatkin kesti kovia juoksuja. MUTTA ei ne olisi kestänyt, ellei ennen jokaista juoksua tee aktiivaatioita ja venyttelyitä. Iskiasvaivaa hoidettaessa löytyi myöskin kovin ilmeinen juoksua rajoittava liikelaajuuden rajoite. Mukaan vielä kyykkäystä ilman painoa oikealla tekniikalla. Juoksupuntti keikat on myöskin vahvistanut juoksulle strategisia paikkoja jalkavaivat loistanut poissaolollaan. Tää on nysväämistä, mutta kun koko kevät on menty loukkaantumatta niin alkaa usko aktivaatioon ja punttiin vankistua.
Aikaisemmin Tero aina ennen kisaa totesi yleensä mun kilsavauhdin puolimaralle yms. ja aina se niin meni. Pikkuhiljaa tää on mennyt siihen, että labroista ja treeneistä voidaan päätellä aika hyvin kisavauhdit ilman yllätyksia.
Koronan tuli ja pilasi kaikki kisat, mutta treeniin se vaikutti lähinnä auttavasti ja juoksuprojektia ei tarvinnut pistää poikki ennen kesää. Kaikki SKB Cupin kisat vedettiin soolona ja aloitettiin rata Vitosella. Heti tuli enkka 17.33 ja hämmästyin itsekkin aikaani. Tero totesi, että meni niinkuin oli ajatellutkin… Heti perään maasto 5,6km ja sama puoliminuuttia aikaisemmasta PB:stä. Sitten puolimaralle ja 4 minuutin parannus 1:20.31!
Ennen puolimaraa oli alkanut pikkusen jo mietityttää kaivaa vanha haave sub3h Maratonista: nyt kun ei ole kisoja niin voihan sen järjestää itsekkin. Kävin ajatusleikkiä treenistä ja onko se mulle mahdollista. Aikanaan maratoneilla aloitettu AG urheilijan ura oli muuttunut triathloniksi, kun juoksijana olin tusinasakkia.
Maratonille tehtiin käytännössä kuukauden hyvä valmistava blokki. Toukokuussa kaikki oli somessa kuin varsat kesälaitumelle. Kaverit veti mitä pidemmpiä lenkkejä ja kovempia suorituksia, tuntui ettei kilsamäärillä ole mitään rajaa. Omalta osalta keskityin vain juoksuun ja sankarilenkit jäi väliin. Pyörää toki mukana treeneissä, mutta järkevästi juoksun ehdoilla. Kynnystä paukutettiin 4x15min seteille. Täysin ennenkuulumatonta, että jalat olisi ollut aikaisemmin kunnossa enää toukokuussa ja varsinkaan noin koville treeneille.
Treenit oli rytmitetty aina siten, että jalat oli tikissä koviin juokstreeneihin. Kovat treenit eka kalenteriin ja sitten muu osio rakennettiin ympärille, jotta palautuminen olisi hyvää. Lepopäiviä ei yleensä ollut, työmatkafillaria 1h minimissään. Kaksi pidempää (30+) lenkkiä kisavauhtisilla jaksoilla maustettuna ja laktaatein kontrolloituna. Nämä oli todelliset boosterit ja heti ekalla laktaattimittauksella tajuttiin, että kaikki alkaa olla valmista ja ukko on kunnossa. Teron ilme kun se näytti ekan laktaattimittauksen ja totesi että se on 1.0mmol, oli kaikenkertova!
Suurimman osan juoksutreeneistä koko 7 kuukauden valmistajan jakson aikana tein ilman seuraa, jotta vauhdit ja sykeet olisivat juuri tavoiteltuja. Talvella toki kaverin kanssa kovaa rääkkiä vierekkäisillä matoilla omilla vauhdeilla.
SUB3 mara näillä valmennuksilla oli Suoritus, eikä yritys!
Kiitos Tero Setola valmennuksesta, Pekka Ylitalo, Joona Tuikka ja Jarno Piik jänishommista ja kaikki seurakaverit ja perhe kannustuksesta ja huollosta.
Leave a Reply
You must be logged in to post a comment.