Pam ja liikkeelle, neljäsataa sub kympin yrittäjää päästettiin irti! Kauhea hässäkkä, lasit huurussa, poijua ei näy ja monen vuoden päätavoite on startannut. 500metriä oli selviytymistaistelua ja kaikki se jännitys edellisiltäpäiviltä oli muuttunut adrenaliiniksi. Kauhoin eteenpäin eilen niin kirkaassa, mutta nyt niin vaahdossa olevassa vedessä, matka alkoi taittua ja uintilinjat selkeni. Sain hyvää peesiä ja vihdoin sameat lasitkin kuntoon. Takasuoralla välillä käsipohjaa ja edessä oleva jopa nousi juoksemaan. Äkkiä kaikki oli tehty ja uinnin loppusuora häämötti (edelleen joku taputteli jalkojani) ja ylös vaihtoon. Uinti 59:06
Joku kisaaja otti ranteestani kiinni ja tsekkasi aikansa ja samalla sai mun pasmat sekasin ja juoksin väärään hyllyvälikköön! Kiertotietä takaisin ja rauhallinen vaihto, kaikki suunnitellun mukaan. Rento juoksu fillarilla ja samantien saarelta lähtevälle sillalle, jossa oli huikeaa kannustusta. Edgen jouduin buuttaamaan, jotta sain watit ja sykkeen näkyviin. Suhteellisen tyhjää baanaa ja Stubbin neuvomaa pintakaasua. Jalat tuntui hyviltä ja pintakaasu oli 260W luokkaa, joka oli tavoitteena – tuntui epätodelliselta, kun edellispäivän lenkillä tanskalaiset mummotkin ajoi ohi lämmittelylenkillä. Olin päättänyt ottaa konservatiivisen bikesplitin, vaikka odotukset oli pyörän suhteen monella aika korkealla. Tiesin, että maraton on mulle raskas ja nyt se pitää juosta. Vedin niin tasaisesti kuin osasin, en katsonut nopeuksia tai muita kisaajia – tein omaa suunniteltua duunia! En välittänyt tuulesta, ja sitä oli ja ei tuntunut koskaan olevan myötäistä… Syke pysyi nätisti 150:ssä ja voimat oli hyvät, aloin nauttimaan kisasta! Maisema ja reitti oli todella upea ja matkalla sain fiilistä kuinka isossa kisassa oli mukana! Noin 50 km kohdalla pamahti etutuubi… suhinaa ja perhana omasta fillarista! Jarrut kiinni ja takaa Pitstopvaahto esiin ja hommiin, 1 minuutin pysähdys ja liikkeelle. Ei mennyt täyteen ja jäi ehkä 3 baariin (normaalisti n.8) Matka kuitenkin eteni ja tein mielessäni varaplänit mitä seuraavaksi. Päätin, että tuubi vaihdetaan vaan jos on ihan pakko. Samalla alkoi voimansiirrosta kuulua ikävää napsutusta – eli tuleeko tänään teknistenongelmin päivä? Kädet ristiin ja eteenpäin. löysän etukumin takia en päässyt putkelle verryttelemään selkää, pedaali oli kuitenkin pohjassa!
Geels Bakke, käytännössä ainoa mäki koko reitillä, oli aivan huikea! Yleisö mylvi ja tuli iholle, fiilis meni sieluun asti! Nautin jokaisesta sekunnista. Hetken kuluttua noin kilometrin mukulakivipätkä oli edessä nautin, mutta pelkäsin eturenkaani puolesta – kaikki kuitenkin hyvin. 100km kohdalla otin ravintosuunnitelman mukaisen kofeiinitabletin ja 10 minuuttia sen jälkeen jalat tuntui taas tykeiltä! Fillarissa ei siis renkaan lisäksi mitään ongelmia ja vatsa ja energiat oli kunnossa juoksuun! T2 lähestyikin todella nopeasti päätin että lähestyn loppua vain kilometrin kerrallaan ja unohdan, miten pitkä matka on. Fillarin aika 4:57.53 ja vaihtoon.
T2:lla olikin täysin yllättäen selkä aivan jumissa ja en päässyt juoksemaan suorana. Otin iisin vaihdon ja banaani naamaan ja venyttelemään selkää. Medical team iski mestoille, mutta hätistin pois. Radalle, jossa juoksemisesta ei tullut yhtään mitään, 3 kertaa venyttelin ekalla kilsalla ja naps sitten suoreni! Omat kannustajoukot karjui radan varressa ja sain hyvin fiiliksen juoksun alkuun tyhjälle baanalle! Alkukilsat meni todella helposti ja laitoin ns. käsijarrun päälle (tiesin, että ei saa innostua). 15 kilometrin jälkeen alkoi Ironman matka näyttää tosiasiota! Jannan ohittaessa yritin pitää positiivisen fiiliksen, että kyllä kaikki hyvin! Olin huono valehtelemaan ja näin Jannan ilmeestä, että nyt tehdään kaikki, että päästään maaliin! Sain jäitä (meni kyllä haaroihin ekalla kierroksella) ja tein kaikki mitä oli suunniteltu! Jäähdytin, noudatin energiasuunnitelmaa ja pidin jalat liikkeellä. Juoksu rullasi kuitenkin eteenpäin ja tiesin, että ei tämä ole jaloista vaan päästä kiinni. Helle teki tottakai tehtäväänsä, mutta ei kyllä päässyt päärooliin niinkuin matka. Viimeiset 2 kierrosta meni jo apatian puolelle, puhekyky ja kaikki muu ylimääräinen jäi taustalle ja keskityin vaan etenemään. Villit kannustukset sai välillä hymyn huulille mm. kyltti Never trust Ironman farts ja toppless opiskelijat rannalla. Tuska oli kuitenkin päällimäinen, mutta pää kesti! 8 km ennen maalia kello pimeni ja luojan kiitos olin tehnyt tähänkin varasuunnitelma ja Janna antoi varakellon, josta näin, että 17.05 pitää olla maalissa. Kymppi ennen maalia Janna oli huutanut, että 1 minuutti puuttuu 10h alituksesta… maitohappoaivoni ei myöskään oikeen osannut laskea. 3km ennen maalia kaikki kirkastui! Kymppi menee alle perusjuoksulla ja jalat kantaa, kiihdytin 😉 ja takareisi alkoi huutaa – vedin silti niin paljon kuin jaloista irtosi. Vika kilsa tuntui ikuisuudelta, taistelin ja tunteet alkoi nousta pintaan. Maalisuoralla ei ollut enää kiire, nautin ja huudatin yleisöä – kädet nousi pystyyn, yritin vielä toisen kerran… ei noussut enää, jalat meni alta, mutta olin IRONMAN!
Juoksu 3:50:07 ja loppuaika 9:54:30, Sijoitus omassa sarjassa 25 ja kokonaiskisassa 153
