Ironman Frankfurt 2016

Puolen vuoden valmistelu ja viime hetken kiire… 7 minuuttia ja T1 tyhjäksi kuului järjestäjän kuulutus. Ajatus toimi… kengät, kypärä ja racebagi paikoilleen! Kiire lämmittelyyn (kuka hullu lämmittelee Iromanille – hah). Nopeat kahmaisut vedessä, puku täyteen vettä ja taas uudelleen – kunnes puku tuntui istuvan täydellisesti! 

Tuhansia ihmisiä… raivasin tietä omalle starttipaikalla, muutama tuttu moikattiin ja sitten eturiviin! Musiikki pauhasi, mutta ympärillä jännitystä ilmassa ja kaikki kisailijat hiljaa. Pam ja prot liikkeelle. Hermostuneet lasien huuhtelut ja portti auki – rolling start oli alkanut! Saksalaista lihaa kiehui ympärillä ja muutaman sadan metrin jälkeen helpotti. Helppo rata, vaikkei mitään laseista yleensä näekkään, mutta eteenpäin. 1500m jälkeen 10 metrin Australian exit (10m maissa) kellon tsekkaus (näytti just vaille 23min) ja dyykkaus toiselle puoliskolle. Samantien iskin peesiin, juuri niinkuin Jani Puhakka mulle Cupin kisassa Bodomilla opetti! Kainaloon uimaan ja siinä pysyt, joka viidennellä vedolla osut peesattavaan! Näin tein ja nyt tuntui vesi virtaavan. Pari kertaa meinasi päästä karkuun, mutta muutama terävä veto ja takaisin kainaloon. Yhtäkkiä koko uinti oli jo takana ja nopea nousu beachille ja hurmoksessa olevan yleisön sekaan. Kello näytti minulle maagista 56 minuuttia (56:37). Fiilis nousi samalla kun kotijoukot karjui kannustuksia.

Vaihtoa on treenattu, mietitty ja rutiini oli hyvä! Darbyn ohjeilla kaikki ylimääräinen oli karsittu pois ja 3:44 vaihdon jälkeen olin fillarin selässä. Ensi painallukset pedaaliin tuntui hyvältä ja kevyellä jalallakin vauhti nousi yli 40km/h, rata tuntui todella nopealta. Vasemmalle kaistalle ja koko helminauhan ohi aina Frankfurtin kaupunkiin, josta varsinainen looppi alkoi. Pikkuhiljaa olin race tunnelmissa ja porukkaa ohitettiin ja kovaa kaveria pukkasi välillä ohi ja taistelu oli alkanut. Edellä ajava ajoi keilaan, joka lensi suoraaan kohti fillariani ja meni 20 sentin päästä ohi, huh! Tuomarit hiillosti vieressä ja näytti heti kaapin paikan eli kortti nousee kun teet virheen. Olin päättänyt, että ei muuten ainakaan mulle nouse! Pidin välit ja tein kuten pitääkin, mutta aina sinne peesaajia mahtui ja näin lukuisia kortteja!  Fillarissa tavoitteena 270-280W  riippuen miten lähtee kulkemaan. Hyvä fiilis ja annoin mennä, tuli mäkeä, mukulakiveä, kaivonkantta, ratikkakiskoa, mutkaa ja heinäpaalilla varustettua mutkaa. Hanat kaakossa watteja seuraten per 5km painoin menemään! Tarpeet tehtiin alamäissä, ruuat syötiin suorilla ja tankki pidettiin täynnä! 

Kannustus oli mahtavaa, Heartbreakhill oli muurautunut umpeen, kun siihen painoi. Ja toiselle kierrokselle – tuuli yltyi ja oli ikävän vastaista. 300W suoralla riitti hädin tuskin 20km/h ylitykseen, reidet ja niska väsyy – aeroasennossa on oltava! T2 lähestyi ja lasku Frankfurtin sydämeen alkoi, jalat halusivat vaihtoon, mutta pää tiesi, että maraton on vielä jäljellä! Kengät jalasta ja fillari lennosta järjestäjälle – kohti telttaa ja juoksua…  (fillari 4:56.59 Garmin Vector 2 näytti NP284W ja T2 1:23)

Ei kommelluksia, lenkkarit alle ja baanalle. Kotijoukoilta geelit taskuun ja tikkaus alkoi. Fiiliksen mukaan, mutta niin kovaa kun pääseen. Alkoi sataa, ei haitannut. Kantapää vihloi, ei haitannut. Nyt mennään. Pää pikkuhiljaa tyhjenee ajatuksista ja kipu jaloissa alkaa vallata mieltä. 13km kohdalla Pekka kuittasi ohi. Sovitusti vaihdettiin kuulumiset ja Pekka meni menojaan.  Sitten tuli kisan johtaja Sebastien Kienle ohi saattuessaan, hattu nousi, oli se niin hienoa menoa!

26km kohdalla mietin miksi ihminen kestää tällaista tuskaa ja kipua vapaaehtoisesti. Jatkoin kuitenkin kun mitään ei olisi tapahtunut, jatkoin…Viimeinen kierros, pitkiä kilometrejä! Viimeiseen 5km olin päättänyt ladata vielä kaikki, yritin nostaa vauhtia. Polvi sanoi EI, pohje sanoi EI. Matka kuitenkin jatkui entiseen malliin ja sieltä se viimein tuli.  (Maraton 3:38:42) Ironmanin sininen maalisuora. Isiiii huusi kannustusjoukot ja kädet nousi voitonmerkkiin ja IRONMAN oli saavutettu toiseen kertaan! (9:37.25).