» » » #konadreamisdead

#konadreamisdead

posted in: Saulin blogi | 0
Urheilu antaa ja urheilu ottaa!
Kaunis keli ja 4 viikkoa Hawajille. Garmin edge näyttää voimaa noin 300 wattia ja syke ei edes nouse! Hymyilyttää kun jalat vaan tuntuu huipuilta, 2 viikkoa runtua jäljellä! Pekka ajaa vieressä ja kohta me ollaan Konalla. Ajetaan Turuntietä kohti Veikkolaa, tää mun jokaviikkoinen treenipätkä! Kaartaen tuttuun liikenneympyrään, vähän tehoja pois ja PAM. 
Eturengas lähtee alta silmänräpäyksessä ja olen kadussa täysillä lonkka edellä! Kamat lentää mihin sattuu ja meikä jää keskelle tietä tuskissani. Samaan aikaan Pekka jo sanoo, että fillari on ehjä… totean, että ukko ei taida olla. Auto pysähtyy taakseni ja kuuluu huuto, et onks kaikki kondiksessa? Nousen ylös ja nilkutan fillarille ja jalka ei ota alle, mutta huudan et joo, puhaltelen vähän tässä! Painan Garminin pois päältä, olihan meillä veto kesken. Todetaan, että tie ei ollut kostea vaan urassa meni öljyvana…
Otan fillarin ja hyppään satulaan, painan edgen päälle ja huudan Pekalle et mennään! Pekka ajaa hämillään takana ja yritän nostaa sykkeen tavoitteeseen. Ihan ei mene kun toinen lonkka vihloo niin pirusti. Takaa kuuluu huuto, et mitä sä jätkä meinaat? Huudan takas, et Christopher Froomekin kaatui ja jatkoi – voitti Vueltan! Tehot ei riitä, Pekka ajaa ohi. Ajan peesiin, kun muuten en pysy enää mukana. Lapinkylän kohdalla huudan Pekalle, et mä meen himaan parantelemaan haavat, aja treeni loppuun!
Kirosin ääneen niin, että pellot kaikuivat. Toivoin, että herään tästä painajaisesta! Vasen puoli vihloi niin perkuleesti, olin päättänyt kuitenkin ajaa kotiin. Espoonlahdessa kuitenkin tuntui, että kohta lähtee taju – ajoin taksiasemalle. Huusin fillarin selästä taksille, et saadaanko fillari mahtumaan kyytiin? Kuski huutaa takas, et mihin sä taksia tarviit? Nousin satulasta ja jalka lähti alta, jäin makaamaan fillarin päälle tuskassa ja kuski tajus, että kaikki ei oo kunnossa.
Muutamaa päivää myöhemmin magneetissa todettiin lantiossa hyväasentoinen murtuma. Reisiluun pää oli tärähtänyt kuopan pohjaan niin kovaa, että nivelkuppi oli haljennut pitkälle lantioon. 6 viikkoa kepeillä, 2,5 kuukauden juoksukielto. Uutinen oli musertava, Hawaji ja Konan Ironman oli auttamatta menetetty. En ole urheilu, enkä matkustuskunnossa, teräsmiehestä yhtäkkiä täysin liikunta-kyvyttömäksi keppipotilaaksi. Muutama viikko sitten itkin onnesta Kalmarissa ja nyt itken menetetystä mahdollisuudesta . Ei paljoa urheilun antamaa draamaa voisi olla enempää…
Viikko on nyt kulunut onnettomuudesta ja tosiasiat on nyt myönnetty! Konan osallistumista ei missään tapuksessa ole mahdollista siirtää seuraavalle vuodelle, piste! Murtuma on hyväasentoinen, eli olin onnekas ja vältyin leikkaukselta. En lyönyt päätäni, olen työkykyinen ja maailma on täynnä ystäviä tukemassa. Perheeni on maailman parhain ja hoitaa mut kuntoon!
P.S. Suunnitelen jo seuraavaa Ironmania

Leave a Reply