» » » Never say never!

Never say never!

posted in: Saulin blogi | 0

2016 hiihdeltiin 24 tunnin hiihto Vierumäellä ja 4hengen sarjan voiton jälkeen sanoin, että tämä oli tässä ja uudelleen en lähde! 

Antti kuitenkin houkutteli vanhan Korvenkylän (Korven Honka, KOHO) jengin mukaan 8 hengen  (lopulta 7, kun tuli yksi loukkaantuminen) tiimiin. Loukkaantumisen jälkeen oli tavallaan eka mahis vähän päästä irroittelemaan kehosta höyryjä pois. Tammikuun alusta treeni on taas kulkenut ja kuntoutus pikkuhiljaa jäänyt. Perus triathlontreenin päälle kävin pikkusen paukuttelemassa hiihtoja etelä Suomen tykkipätkillä. Oli taas unohtunut kuinka hemmetin hauskaa hiihto on! Sää on kuitenkin pitänyt meitä Helsingissä otteessa ja sadetta tuulta, loskaa ja pimeyttä koko rahalla.  Vähän niinkuin fillarissakin kevään ulkokauden alkaessa on saatava hiihdossa ns. karstat irti koneesta. Viime hetkellä hiihto alkoi taas tuntua hiihdolta ja suksi luisti mukavasti viimeistelyssä Leppävaaran uudella sprinttiradalla.
Fillari on välinelaji, mutta hiihto on kyllä aivan omassa luokassaan. Kolmet sukset mukaan Vierumäellä ja kaikkiin vähän eri kamaa pohjalle kun säätiedot heitteli jatkuvasti. Kallesport ja kokeneet hiihtojermut on voitelussa kyllä kullan arvoisia!
Hiihtoon laadittiin taktiikaksi parisysteemi, eli pareittain hiihdetään 2 kierrosta per ukko ja seitsemän porukasta yksi jää aina kerrallaan kierrosta pois ja pääsee kunnolla lepämään. Eli noin tunnin oli pari tulessa ja sitten seuraavat taas radalle. Kierrettiin 4,8km latua, jossa käytännössä ei ole yhtään kunnon nousua. Takasuoran 2km oli valitettavasti melko kovaa vastatuulta ja teki kyllä todella työlään ladusta. Tarkoitus oli ilman muuta, että kaikki peliin joka kierrokselle.
Tokassa parissa siirryttiin tiiminä johtoon ja sitä ei enää koko kisassa luovutettu pois, vaan annettiin palaa. Puolen yön jälkeen mentiin kakkosesta kierroksella ohi ja tuntui, että homma hoidetaan. Kovaa tikkaamista hiihtäminen oli, kun jokaisella kiekalla vauhti oli tapissa ohiteltavaa oli runsaasti. Sä temppuili ja suksia oli pakko huoltaa ja testattava koko ajan, jotta sai optimin luiston. Jokainen vitonen tuntui pakkasen (n.-5- ja-12 välillä koko kisan) takia keuhkoissa. Hauskaa oli ja tällainen sosiaalinen kisaaminen on urheilua hauskimmillaan. Vierumäen urheiluhalli täynnä kanssahulluja hiihtäjiä ja juttua riitti. Aamun tunnit on aina raskaimmat. Valvotun yön jälkeen meinaa silmä väkisinkin lurpahtaa, mutta ei auta kuin vetää kosteat monot kinttuihin ja painua odottamaan viestinviejää pakkaseen.
Lopulta se vuorokausi tulee täyteen ja on aika tuulettaa voittoa! Tuloksena 504km joukkueelta, kaikki kiersi 15 kierrosta ja lopulta ero toiseen oli 3 kierrosta. Omalta osalta sain vielä viimeiseen tykitettyä oman kovimman ajan kun suksi ja latu oli iskussa! 13min 16sec oli oma paras kierros eli 21,7km/h. Olipas hienoa taas luukuttaa ja kisata. 
Nyt viimeistään voin todeta loukkaantumisen jälkeen, että I AM BACK!

Kuva: Timo Lukkarinen
Kuva: Timo Lukkarinen

Leave a Reply