» » » Kona 2018, World Championship

Kona 2018, World Championship

posted in: Saulin blogi | 0
Aloha!
Astuin juuri lentokoneeseen ja viimeiset henkäykset Big Islandin ilmaa sisään. Kotiin en sitä saa vietyä, mutta muisto on ikuinen.
Aamu on mustan pimeä kuin Havaijin yöt, vapaa-ehtoinen ottaa minut portilla vastaan. Hymyilee kauniisti, onnittelee heti aamulla siitä, että olen kisassa mukana. Minut saatetaan kisanumeron “tatuointiin”, samat hymyt ja välitön ilo vastassa. Olen jännittynyt, mutta tässä ilmapiirissä tuntee itsensä kuninkaaksi. Minulla on kaikki hyvin, kurkku ei ole kipeä, vatsa kunnossa ja kroppa levännyt. Koko vuoden on saanut tätä hetkeä pelonsekaisin tuntein jännittää, terveenä tämä pitää saada kokea. Vaihtoalueelle mennessä pro-kilpailija Thiago (johon tutustuin Next Level Campin leirikeskuksessa) tulee brassityyliin leveästi hymyillen vastaan, antaa  high five ja tsempit matkaan. Fillarilta takas ja Ryfille peukku, Daniela näyttää huolestuneelta…
Istun Mikon kanssa beachillä odottelemassa. Rento juttelu tanskalaiskisaajan kanssa keskeytyy, kun tykki kajahtaa ja prot ampuu liikkeelle. Hetken päästä tungeksin itse Kona Pierin beachia pitkin, 1700 kisaajan kanssa lähtöviivalle. Noudatin vanhojen konkarien neuvoa ja vasemmalle reunaan vaan. Tomer tulee viereen ja sanoo pelokkaasti, “mä uin sun kanssa ja saat toimia mun henkivartijana”. Tunsin kyllä itseni kovin pieneksi juuri sillä hetkellä. Tunnelma vaan tiivistyi ja yhtäkkiä tykki lähetti meidät liikkeelle. Armoton pesukone alkoi. Uin minkä pääsin, osumaa tuli koko ajan, sivuista, takaa… jalat painui välillä pahasti ja silloin tällöin joku otti olkapäästä. Osumaa hampaisiin, nenään. Nopeasti ajauduin poijulinjalle, mutta olin muiden vietävissä. Kello ei näyttänyt mitään, kun nappeihin oli osuttu. Aloin siinä tohinassa kuitenkin fiilistelemään, tänne mä oon halunnut, ihan itse! Tää pitää kokea. Maailman kovimmat triathlonistit samassa liemessä. Aikaisemmin niin kirkas vesi ja nyt pelkkää koskenkuohuntaa. Äkkiä rata oli kuitenkin kierretty mutta paini taas paheni loppua kohti. Mikko näkyikin 10 metrin päässä edessä joten tiesin ajan olevan niinkuin pitääkin, (1.01.32) 
Syöksyn suihkun läpi ja vaihtopussi lyödään käteeni. Skini ja lasit sinne ja juoksu yön sateiden kastelemaa Ironman-mattoa pitkin pyörälle. ‘Epätodellista’ mietin kun juoksen. Hyppy satulaan ja liityn kovaan pyöräruuhkaan. Ensin tekniset luupit Konan keskustassa. Jalat todella hyvät, wattia löytyy helposti. Loivaa ylämäkeä kohti etelää Kuakhini Highwayta pitkin. Kisaajaa tulee samaa tietä vastaan kiekot ulisten. Liian lähellä toisiaan, mutta alussa on porukkaa paljon. Sitten uukkari ja samaa loivaa alamäkeä lasettamaan. Melkosta sekoilua, sieltä täältä kuuluu  “hyvä Sauli” ja “anna mennä” mutta otan kuitenkin maltilla. Juuri ennen Palani Roadin ylämäkeä perhe kannustaa hurjana kohti Queen K:tä ja Hawin luuppia ja sitten ollaankin pitkään ihan omillaan.
Tasaan hengityksen ja painan läppiä Garminissa. Nyt on aika alkaa tekemään sitä pyörää, niin kuin on suunniteltu. 250W lasiin, mutta perhana koko ajan joku ajaa eteen, liian lähelle. Peloton vyöryy ohi. Annan vielä anteeksi tässä. Toinen peloton ohi. Jätkät ajaa ihan renkaassa kiinni, tuomari puuttuu peliin. Muutama lappu nousee. Keli on kuitenkin nopea ja ryhmiä syntyy väkisin. Olin itse päättänyt kuitenkin ajaa laillisesti, vaikka “kaikkien kävellessä punaisia päin niin, vihreän odottaminen vähän korpee”. Kawaihaen kohdalla noin 70km ajettu, tulee Mikko vierelle ja sanoo “mitä jätkä tässä tekee, ala ajamaan sitä pyörää”. Samalla laitan kaasun pohjaan ja tavoitewatit lasiin, yritän olla välittämättä muista. Jengi on kuitenkin pakkaantunut pahasti. Kaikki kuitenkin omalta osaltani toimii ja ilma on lähes tuuletonta, kylmää vettä joka asemalta mukaan ja viilennys, juomaa tankkiin ja energiaa syön niinkuin on suunniteltu. Juuri ennen Hawia täräyttää Bahrainin prinssi ohi, jään takarenkaaseen. Mediaa ja muuta hyörii julkkiksen ympärillä. Hawilla käännös ja prinssi häviää johonkin.

Hawilta laskiessa alkaa porukka hajoamaan. SKB:n jätkät tuli odotetuilla väleillä vastaan. Vauhti on ihan hurjaa, tuuli sivumyötäinen. Yritän etsiä ajoseuraa, mutta kaikki ajelee jotenkin epätasaisesti. Otan ohituskaistan käyttöön. Pilvistä ja ei pahasti tunnu kuumalta, siitä huolimatta viilennys koko ajan päällä. Lämpöä kuitenkin on (+32), viidessä minuutissa takapullo lämpenee tulikuumaksi. Ennen takaisin Queen K:lle tuloa on kisan kuumin pyöräkohta. Pullot täyteen, visiiri ylös ja tiukka nousu. Alkaa tuntua jo kotimatkalta ja jalat toimii täydellisesti. Katson kelloa ja totean, että vauhti 50 km/h ja pyörä-ajasta tulee hyvä. Ei lisää kaasua, vaan päin vastoin nyt on säästämisen aika. Ja sieltä yhtäkkiä tulee taas prinssi Jasser ohi niin, että renkaat ulisee. Yritän peesiin, mutta ei mitään jakoa. Waikolon ohi ja Kona pikkuhiljaa läheni. Pullot tyhjänä ja odottelin juoma-asemaa… laskujen mukaan yksi piti vielä olla jäljellä. Ei ollut! 
Kysyn kanssakisaajalta, että heitä pullon jämät… ei heittänyt. Pyörä 4:44:20 np 239W
Kuuma ja tajusin, että nyt tuli tehtyä nesteytyksen kanssa pieni moka. Yhtäkkiä tuntui, että kuumuus ja hurja kosteus keitti läpi ja samalla T2:een, avustaja vei fillarin alta ja tahmeilla jaloilla vaihtotelttaan. Kylmä pyyhe niskalle, lenkkarit aseteltiin eteeni ja lippis ja lasit täräytettiin päähän. Nopea vaihto, pieni vessareissu ja baanalle. Lenkkarit ei auttanut jalkojen tahmeuteen yhtään… kroppa kiehui satasella ja mielessä oli vain jäät. Pekan saatesanat ennen reissua, että “juoksu on brutaali” alkoi yhtäkkiä tuntua liian todelliselta. Vihdoin jäähdytystä. Kävelin läpi ja sitten juoksuun takas. Pahoinvointia alkoi tuntumaan ja mietin, että keittikö koko ukko ittensä pihalle? Rauhoittelin vauhtia käsijarru ihan täysillä päällä. Pikkuhiljaa olo vähän parani, mutta juoksun totuus oli paljastunut karusti. Taas perhe kannustamassa Palani rd:lla ja päätin vetää hymyn huulille tuskan läpi ja high fivet lapsille. Huusin, että kaikki hyvin – valehtelin. Tiesin myös, että Janna kyllä tietää… Kävellen mäki ylös, niinkuin lähes kaikki muutkin, ja sitten Queen K:lle ja kohti Energy Labia.  Petran sanat kaikui mielessä, että kohta menee pilveen. Rukoilin luvattuja sateita. Ei ja ei, aurinko paistoi ja oli tyyntä. Ilma oli kuumaa, kosteaa ja laava kiehui ympärillä. Kisan johtaja Lange tuli vastaan täysin ilmeettömänä, sitten pikkuhiljaa muita prota, kaikki mitä karmeimmissa kondiksissa. Tuska näytti kyllä jakaantuneen tasaisesti koko kisailijakuntaan. Vauhdit hiljeni ja juoma-asemat alkoi näyttämään sotatantereilta. Jäätä, vettä, kaikkea mahdollista jäähdytystä. Välillä koko pää jää-ämpäriin, sattui, mutta en enää välittänyt. Sitten kuuluisalle Energy Labille, ikuisuus paahteessa ja loputonta ylämäkeä pois sieltä. Katse oli lasittunut ja vastaantulevat suomalaiskannustukset kaikuivat jonnekkin, paincaven perukoille. Päätin jo aikaisessa vaiheessa, että juoksen mitä jaloista irtoo ja kävelen juoma-asemat. Rata vei kuitenkin voimia ja pysyminen päätöksessä ei ollut helppoa. Vapaaehtoiset tiesivät homman juonen, kisailijat tarvitsevat kaiken mahdollisen avun. Jäätä, vettä ja sieniä jaettiin ja tsempattiin huikeasti. Kun oli kaksi kilometriä maaliin, aurinko oli vielä ylhäällä. Toiveeni oli, että valoisalla maaliin. Pikkuhiljaa Ali’i drive läheni. Kansaa oli kadut pullollaan ja kannustus hurjaa. Viimeiset adrenaliinivarastot käyttöön. Maalattu katu kannustuksineen sekä Filippa ja Fanni lippurivistön luona sai tunteet pintaan. Lapset hurrasi ja löi SKB:n lipun käteen. Nostin kädet ylös ja samassa kuulen Jannan kannustushuudot ja nousen maaliviivalle ja tajuan, että unelma on toteutettu. Kyyneleet on silmissä, jalat ihan finaalissa, mutta uskomattoman onnellinen Ironman. Juoksu 4:15:01 ja totaali 10:08:18.
Konalle on ollut pitkä ja uskomaton tie. On ollut toivoa ja epätoivoa, onnea ja epäonnea, tuskaa ja naurua. Mukana on ollut paljon huikeita ihmisiä ja suuret kiitokset heille! Onnea myös seurani kanssakilpailijoille sekä loistaville matkakumppaneilleni, Kona Ironmaneille Jens, Tomer ja Mikko perheineen.
Darby on toiminut valmentajana ja esimerkkinä 4 vuotta ja viilannut kuntoni kausi kaudelta paremmaksi. SKB Racingin jengi on päivittäinen motivaattorini ja sparria löytyy joka lähtöön. Alexin kokoama lykrasetä-porukka on uusin innostaja. Metriäkään ei laavakentillä edetty ilman virtuaalista seurantaa ja kannustusta. Ja oma perhe on pitänyt taustoista huolen ja hengittänyt samaa ilmaa läpi onnistumisten ja pettymysten. 2 viikkoa Havaijilla oli kaikille unelmien täyttymys!
Mahalo!

Leave a Reply